Saapuminen
Milloin on suotavaa tulla Naamoille?
Hyi mikä pervo oot!
Naamoille voi saapua kun siihen annetaan lupa ja poistutaan kun käsketään. Perinteisesti siivotaan kuitenkin ensin. Pellolle voi saapua möyrimään perjantaina klo 12 alkaen, rannekkeiden vaihto infossa alkaa klo 14 (infon aukioloajat) ja alue aukeaa klo 17 (alueiden aukioloajat).
Poistua pitäs sitten koko alueelta sunnuntaina klo 15 mennessä.
Ikäraja
Festareiden ikäraja on 18 vuotta! Ei kannata edes yrittää. Paikalla on tarkkasilmäisiä järjestyksenvalvojia, jotka käännyttävät lapsukaiset jo portilta takaisin kotiinsa nukkumaan. Eivät kuitenkaan tule peittelemään.
Kyydit
Bussikyydit Helsingistä Naamoille ja takaisin Helsinkiin
Bussikyydit Helsingistä Naamoille ja takaisin Helsinkiin tänä vuonna järjestää ELMU ry. Ja kyytiin pääseepi myös matkan varrelta (esim. Kerava, Järvenpää, Mäntsälä, Lahti, Heinola.)
Bussikyydit Jyväskylästä Naamoille ja takaisin Jyväskylään
Jyväskylästä pääset helpoiten ja järkevimmin Naamoille hyödyntämällä päivittäin järjestämiämme bussikyydityksiä.
Bussit Jyväskylästä lähtevät Lutakosta sen ison piipun vierestä (Piippukatu 2). Festivaalialueella lähtö on siitä hiekkatien varresta. Kyl sä löydät!
Perjantai
| 14:45 |
|
Lutakko – Tuomisto |
| 16:00 |
|
Lutakko – Tuomisto |
| 17:15 |
|
Lutakko – Tuomisto |
| 18:30 |
|
Lutakko – Tuomisto |
|
|
|
| 1:00 |
|
Tuomisto- Lutakko |
| 2:15 |
|
Tuomisto – Lutakko |
| 3:15 |
|
Tuomisto – Lutakko |
Lauantai
| 11:00 |
|
Lutakko – Tuomisto |
| 13:00 |
|
Lutakko – Tuomisto |
| 15:00 |
|
Lutakko – Tuomisto |
|
|
|
| 1:00 |
|
Tuomisto – Lutakko |
| 2:15 |
|
Tuomisto – Lutakko |
| 3:15 |
|
Tuomisto – Lutakko |
Sunnuntai
| 11:00 |
|
Tuomisto – Lutakko |
| 13:00 |
|
Tuomisto – Lutakko |
Hinta 6,66€/suunta
Saapuminen taksilla.
Olemme jälleen sopineet Jytaksin kanssa kiinteähintaisista Naamat-kyydeistä.
Asiakkaat voivat ottaa kyydin taksitolpalta, tilata Jytaksi Appin kautta tai soittaa 0100 6900 (2,37 € / vastattu puhelu + 1,52 € / min + pvm/mpm). Tilatessa tulee mainita, että haluaa ”Naamat” sopimushintaisen kyydin.
Kiinteät sopimushinnat 50€ / 1-4 hlöä ja 60€ / 5-8 hlöä ovat voimassa Jyväskylän keskusta-alueelta Tuomistolle tai Tuomistolta Jyväskylän keskusta-alueelle. Keskusta-alueeksi luokitellaan alue, joka on maksimissaan 2 kilometrin automatkan säteellä Kompassilta.
Omat autot ja kimppakyydit
Koska festivaalialueen kupeessa on parkkitilaa hyvin rajoitetusti, niin festareille kannattaa tulla hyödyntäen edellä mainittuja joustavia ja yhteisöllisiä joukkoliikennemahdollisuuksia! Ja onhan se ekolookistakin. Bussissa on muutenkin kiva juua kalijaa muiden hippien kanssa.
Jos kuitenkin suunnittelet tulevasi tapahtumaan omalla autolla, niin suosi kimppakyytejä (joita muuten voi huhuilla Facebookiin tehdyssä kimppakyytiryhmässä).
Oman auton parkkeeraaminen paikoitusalueelle, leirintään tai ylipäänsä festarialueen lähistölle vaatii ennakkoon ostetun parkkilipun.
Pysäköintilippu henkilöautolle á 50 €
Pysäköintilippu matkailuajoneuvolle á 50 €
Pysäköintilippu moottoripyörälle á 25 €
PS. Rannankyläntie ja kaikki risteävät tiet ovat yksityisteitä, joilla ei ole luvallista pysäköidä. Nämä alueet ovat yksityisaluetta. Maanomistajat saa lain voimalla ja Naamojen tuella hinauttaa asiattomasti parkkeeratut autot, jolloin syntyneistä kustannuksista vastaa auton omistaja.
Tarkemmat koordinaatit
Tuomiston tila
Rannankyläntie 502
Muurame
Kun nakkaat osoitteen navigaattoriin, niin katso että reitti ohjaa Keljonkankaan suunnalta Rannankyläntielle. Joutuu muuten ajelemaan ees taas, kun pistetään toiseen suuntaan puomit eteen, sieltä ei pääse.