Rockfestari Naamojen liput loppuun taas huimassa tahdissa

Jokos kuulitte uutisia!

Kaikki myynnissä olleet 800 lippua varattiin loppuun taas ihan mielettömän nopeasti, joka esimerkiksi nosti Rockfestari Naamat Tiketin Top 5 –listan kärkeen. Suuri kiitos teille ihmiset, olette mahtavia. Pyydämme myös anteeksi niiltä, jotka eivät tänä vuonna lippua saaneet. Lippuja tahtoneiden määrä ylitti jälleen kaikki odotukset ja lipunmyyntijärjestelmässä valitettavasti ilmeni hieman ongelmia. Suurin osa lipuista meni kahden ensimmäisen minuutin aikana. Mahdolliset lunastamattomat liput vapautuvat takaisin myyntiin aikaisintaan lauantaiaamuna klo 09.00 ja niitä voi tiedustella ainoastaan Tiketin puhelinpalvelun kautta 0600-1-1616 ma–su 9–21 (1,78 € / min. + pvm). Tapahtuma myytiin loppuun nyt jo kahdeksatta kertaa peräkkäin. Naamat myytiin siis jälleen loppuun nopeammin kuin kamelilta kestää juosta 6,66 kilometriä (btw juoksuaika on n.10 minuuttia).

Kysyimme Tiketiltä lipunmyynnissä ilmenneistä ongelmista, koska halusimme tietenkin teidän tietävän “mistä kenkä puristi”. Tässä on hieman avausta siitä, miksi näin kävi, mutta lyhykäisyydessään – teitä lippua haluavia on vaan niin paljon, että joskus bitti voi mennä hieman vinoon. Olemme myös omasta puolestamme pahoillamme ja teemme kaikkemme, että ensivuonna hommat olisivat paremmin. Tässä siis vielä Tiketiltä terveisiä:

”Tiketti on erittäin pahoillaan Naamat-festarin lipunmyynnissä ilmenneistä ongelmista. Yllättävän teknisen vian vuoksi, osa asiakkaista ei päässyt tapahtumasivulle tekemään ostosta. Tiketti on myös yllättynyt tapahtuneesta, sillä aikaisemmin isommistakin ruuhkista on selvitty ongelmitta. Ongelman syy on selvitetty ja se on korjattu. Myynnin alku sujui sulavasti ja ensimmäisen kahden minuutin aikana myytiin suurin osa festivaalin lipuista. Tapahtuman kysyntä on selkeästi suurempi kuin tapahtuman kapasiteetti. Peruutuspaikkoja festivaalille on mahdollista yrittää saada seuraavan kerran lauantaina klo 9.00.”

Perinteisestihän lippuja on vapautunut festariasiakkailta myyntiin vielä lähempänä tapahtumaa, sillä ylittämättömiä esteitä saattaa tulla. Ja muistakaahan sitten mussukat, että jos meinaatte tehdä jonkun toisen iloiseksi omassa epäonnessanne, eli myydä lippunne jollekulle koska ette itse festeille pääsekään, niin lipuista ei ole suotavaa pyytää enemmän, kuin mitä on itse maksanut.

Suunnitelmissa siintää vielä jonkinlainen kilpailu tai tempaus, jossa muutama lippu on mahdollista vielä hankkia, mutta siitä kerrotaan lisää vasta myöhemmin. Kannattaa seurata Rockfestari Naamoja Facebookissa ja Naamojen nettisivuja osoitteessa www.naamat.info.