MAYDAY: Myös Naamojen sunnuntain pääesiintyjä ja korvaaja peruuntuvat!

ILMOITUS/TIEDOKSI KANSAINVÄLISELLE LEHDISTÖLLE

– Monien vaiheiden jälkeen alkuperäinen esiintyjä saapuu lavalle ja lupaa hyvityksenä persepyramidin

Me Herätyskerho yhtyeenä koemme suurta myötätuntoa Ruisrockia kohdannutta ikävää tuplaperumista kohtaan, ja koska Naamoillakin on 20-vuotisjuhlavuosi, haluamme jo etukäteen estää sunnuntain katastrofin.

Perummekin nyt sunnuntain pääesiintymisen, tilalle olemme kuitenkin varanneet nyt coverbändin Asseita ja Ruusuja (jonka kanssa taas on sovittu peruutus puolta tuntia ennen keikkaa), ja tästä syystä Herätyskerho tuodaan keikan perumisesta ja yleisön vastustuksesta huolimatta lavalle.

Tyhjiä pulloja ei tarvitse heitellä, mutta tyhjä kori laitetaan kiertämään keikan aluksi yleisöön juomakulujen kattamiseksi.

Pahoittelemme, jos tämä tuntuu liian aikaiselta tapahtuneeseen nähden, mutta meille tämä oli tuttua jo, kun manageroimme standup-tulokas Einari ”too soon” Ala-Väätäistä, yleisö tuli paikalle odottaen härskejä ja sopimattomia vitsejä, mutteivät tienneet, että lempinimi tuli hänen ongelmastaan laueta ennenaikaisesti, ja näin jälkikäteen se olisi ehkä pitänyt mainita julisteissa. Itse vitsit käsittelivät lähinnä eroja eri eläinlajeissa, eivätkä ne olleet niinkään hauskoja, kuin tarkkoja ja analyyttisiä.

Yleisön mielipahaa aiheettomasta perumisesta kuitenkin lievitetään tekemällä keikan lopuksi persepyramidi! (Havainnekuva). Kuvassa vasemmalla toisena ylhäällä näkyvästä kaverista on kysytty, onko tuo käsi vai varjo vai joku muu, ja jos joku muu, saisiko yhteystietoja? Näitä emme anna.

Ystävällisin terveisin, Manageri Liimatainen / Herätyskerho